Azkabanin velhovankila

''Potterwikistä, vapaasta Harry Potter -tietosanakijasta tänään, 17. elokuuta 2018.
(Ohjattu sivulta Azkaban)
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Azkabanin velhovankila.
"Voldemort on palannut. Jos hyväksyt sen tosiseikkana saman tien ja ryhdyt tarvittaviin toimiin, me voimme ehkä vielä pelastaa tilanteen. Ensimmäinen ja tähdellisin tehtävä on ottaa Azkaban pois ankeuttajien valvonnasta —"
Albus Dumbledore neuvoo Cornelius Toffeeta Voldemortin palattua.[lähde]

Azkaban on velhojen vankila, joka sijaitsee Pohjanmerellä. Vankilan vartijoina toimivat aiemmin ankeuttajat, kunnes ne siirtyivät lordi Voldemortin puolelle ja myöhemmin karkotettiin Azkabanista.

Azkaban oli pitkään pahamaineinen vankila, jonka ajattelukin sai monet noidat ja velhot värisemään. Vartijoina toimivat ankeuttajat olivat tehokkaita vartijoita, sillä useimmat vangit eivät olisi tarvinneet edes kaltereita pysyäkseen selleissään: ankeuttajien aiheuttama ilottomuus lamautti vangit ja ajoi lopulta useimmat heistä järjiltään. Yleisesti ajateltiin, että Azkabanista onkin mahdotonta paeta. Ainoa Azkabanista omin avuin paennut on Sirius Musta, joka hyödynsi paossaan animaagiuttaan. Muita paenneita, jotka saivat apua vankilan ulkopuolelta, ovat esimerkiksi Bartemius Kyyry nuorempi, Bellatrix Lestrange sekä joukko muita kuolonsyöjiä.Tässä vaiheessa ankeuttajat olivat tosin jo siirtyneet Lordi Voldemortin alaisuuteen.

Toisen velhosodan päätyttyä, kun Kingsley Kahlesalpa nimitettiin taikaministeriksi ja ministeriö uudistettiin, ankeuttajat karkotettiin Azkabanista ja sen vartiointi järjestettiin jollakin muulla tavalla.


Katso myös[muokkaa]