Ankeuttaja

Potterwikistä, vapaasta Harry Potter -tietosanakijasta tänään, 19. huhtikuuta 2024.
(Ohjattu sivulta Ankeuttajat)
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Ankeuttajat (engl. Dementors) ovat taikaolentoja, jotka toimivat aiemmin Azkabanin velhovankilan vartijoina. Ne käyttävät ravintonaan lähellään olevien ihmisten positiivisia tunteita ja samalla tuovat ihmisten huonoimmat muistot mieleen. Monet Azkabanin vangit menettivät jopa järkensä oltuaan ankauttajien lähellä liian kauan. Ankeuttajan pahin ase on kuitenkin ankeuttajan suudelma, jolloin se imee uhrinsa sielun. Ihminen on tällöin elossa, mutta hän ei kykene ajattelemaan tai tuntemaan, vaan on kuin pelkkä tyhjä kuori.

Ankeuttajan voi karkottaa suojeliusloitsulla. Suojeliuksella voi myös ikäänkuin rajata ankeuttajien vaikutuksen esimerkiksi huoneen toiselle puolelle.

Voldemortin toisessa nousussa ankeuttajat siirtyivät pimeän puolelle. Sodan jälkeen taikaministeriö karkotti ankeuttajat Azkabanista. Ankeuttajat ovat ilmeisesti kuolemattomia.

Ulkomuodoltaan ankeuttajat näyttävät noin kolme metriä korkeilta ihmismäisiltä hahmoilta, jotka peittävät ruumiinsa mustilla kaavulla. Ankeuttajat liikkuvat leijumalla, eikä niillä ole silmiä. Näköaistin sijaan ne suunnistavat aistimalla ihmisten tunteita. Jästit eivät näe ankeuttajia, mutta ovat yhtä alttiita niiden vaikutuksille kuin velhotkin.

Ankeuttajien toiminta kirjoissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjassa Harry Potter ja Azkabanin vanki ankeuttajat käyvät Tylypahkan junassa Harryn kimppuun etsiessään tämän kummisetää, Sirius Mustaa. Myöhemmin Harry taikoo suojeliuksen pelastaakseen itsensä ja Siriuksen ankeuttajilta järven rannalla.
Kirjoissa Harry Potter ja puoliverinen prinssi ja Harry Potter ja kuoleman varjelukset ankeuttajat ovat pimeän puolella. Harry Potter ja Feeniksin killassa ankeuttajat käyvät Harryn ja Dudleyn kimppuun ja ovat vähällä antaa suudelman Dudleylle, mutta Harry pelastaa tämän.